Vierashuoneemme on tavallaan museo. Sen kalusteet ja tavarat ovat itsessään tarinoita...
Kaikki alkoi pöllökaapista, johon olin jo lapsena tykästynyt mummilassa ollessani. Kun mummin taloa myöhemmin tyhjennettiin, pyysin isääni tallentamaan kaapin minulle myöhempään käyttöön. Taisi mennä 10 vuotta ja kaapin kunto meni jo varsin huonoksi, ennen kuin kaappi pääsi vihdoin taitaviin käsiin korjattavaksi ja on nyt saanut uuden elämän. Mummilaan kaappi oli tullut jo edellisen sukupolven kirjastosta.
Tässä vielä pöllöreliefi vähän lähempää :-) Hienoa vanhaa tammipintaa...
Miehen isovanhempien ruokapöytä sai myös uuden silkkimäisen pinnan ja palvelee mainiosti vaikkapa etätyöpäivän työpöytänä. Jyhkeät tuolit ovat puolestaan toisten isovanhempien vanhempien perintöä, jotka ovat tätini aikoinaan entisöimät. Sirommat tuoli olivat pöydän alkuperäiset parit, mutta nekin ovat saaneet ihan uuden ilmeen.
Ja tällaiselta huone näyttää koiran näkökulmasta :-) Jalkojen muodot pääsevät tässä oikeuksiinsa. Kuten ehkä huomaat, verhot odottivat vielä näiden kuvien ottamisen aikaan ripustamista, eivätkä jykevämmät tuolit olleet vielä löytäneet tänne kotiin. Kerroksellisuutta on siis syntynyt tähänkin sisustukseen...
Kunnon museofiiliksen kruunaa rukki, jota kukaan ei tässä taloudessa kyllä osaa enää käyttää.
Jotain nykyaikaisempaakin huoneeseen on kelpuutettu. Pöytälamppuna on Ikean mainioksi osoittautunut lukulamppu. Tyttären lapsuuskuva on fiilikseltään vanha ja päässyt pöllökaapin päälle. Toinen Ikea-tavara on vieraiden hyvänä pitämä luonnonvalkoinen Hemnes-sivustavedettävä sohva, josta ei tarvinne jakaa kuvaa. Kattolamppuna on helmiäissimpukkavalaisin, joka siivilöi lempeää valoa tunnelmalliseen huoneeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti